Henkilökuva
Olen syntynyt vuonna 1975 Turussa Heidekenillä. Kyseisessä paikassa syntyneet turkulaiset hyvin usein mainitsevat sen erikseen, joten todettakoon se myös minun kohdallani. Olen kasvanut yrittäjäperheessä, mikä on epäilemättä vaikuttanut myös yhteiskunnallisen näkökulmani muotoutumiseen sekä opettanut ottamaan vastuuta asioista.
Olen asunut lähes koko tähän astisen elämäni Turussa. Koulun aloitin Raunistulan ala-asteella, joka on jäänyt erityisen hyvin mieleen hyvänä ja turvallisena alakouluna. Osin varmasti myös siksi, että moneen hyvään kaveriini tutustuin jo tuolloin. Lapsena asuimme kesät Paraisilla saariston sylissä. Saaristo ja meri ovat niistä vuosista asti olleet minulle tärkeitä.
Koulun ohella aina lukion loppupuolelle asti pelasin aktiivisesti jalkapalloa. Kävin lukion urheilupainotteisessa Luostarivuoren lukiossa, jonne aika monen silloisen joukkuekaverin kanssa pyrimme ja pääsimme. Aina ei tahtonut kaikkien opettajien ymmärrys urheiluharrastuksiamme kohtaan riittää, mutta ylioppilaita meistä kaikista tuli vuonna 1994.
Merivoimissa suoritetun varusmiespalvelun jälkeen jatkoin Turun yliopistoon opiskelemaan taloustiedettä. Opiskeluaikana kertyi opintoviikkojen ohella paljon muutakin kokemusta. Opiskelujen alkuvuosina toimin ainejärjestön hallituksessa ja ylioppilaskunnan edustajistossa. Opiskelukavereiden kanssa perustettiin muun muassa hiihtoseura, jonka puitteissa järjestimme hiihtomatkoja Alppeja myöten. Myös erilaista työkokemusta tuli hankittua aluksi kesäisin, mutta myöhemmin myös opiskelujen ohella.
Opiskeluvuosien aikana kuvaan tuli myös politiikka, jonka pariin tulin hyvin perinteisellä tavalla kavereiden houkuttelemana. Olen aina ollut kiinnostunut poliittisesta historiasta, yhteiskunnallisista kysymyksistä ja erityisesti oman kotikaupunkini asioista, joten kovin paljon kavereiden ei tarvinnut houkutella. Kokoomuksen arvot, vastuullinen vapaus, mahdollisuuksien tasa-arvo, sivistys, kannustavuus, suvaitsevaisuus ja välittäminen, tuntuivat heti omilta ja luontevilta. Myös Kokoomuksen kokonaisvaltainen tapa pyrkiä ratkaisemaan asioita eturyhmä tai yhden asian liike tyyppisen politiikan sijaan, sekä raikas tekemisen meininki vetivät puoleensa.
Kokoomusjärjestössä olen saanut toimia useissa eri tehtävissä paikallisella ja valtakunnallisella tasolla, kuten Turun Kokoomuksen puheenjohtaja ja Kokoomuksen puoluevaltuuston varapuheenjohtajana. Jotkut allekirjoittaneen toimintaa seuranneet ehtivät jo varmaan ajatella, että ei tuo mies politiikan tekemiseltään ja muilta töiltään ehdi opintojaan loppuun saattamaan, mutta vähän pidemmän kaavan mukaan valtiotieteiden maisterin tutkinto tuli suoritettua.
Turun kaupunginvaltuustoon minut valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2000. Vuonna 2002 minut valittiin kaupunginhallituksen jäseneksi ja heti seuraavana vuonna kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Nuorelle miehelle annettiin silloin paljon vastuuta, mutta kokemuksen puute korvattiin kovalla työllä ja ennakkoluulottomalla asenteella.
Vuoden 2005 alussa luottamustehtävästä tuli päätyö, kun kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävän hoitaminen päätoimisesti tehtiin mahdolliseksi. Puheenjohtajan tehtävä on erittäin mielenkiintoinen ja haastava. Se avasi mahdollisuuksia myös kansainvälisiin luottamustehtäviin ja toiminkin mm. Itämeren Kaupunkien Liiton varapuheenjohtajana yhden kauden. Itämeri on minulle tärkeä asia, mutta se on myös Turulle tärkeä toimintaympäristö.
Vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen siirryin viestintäministerin erityisavustajaksi liikenne- ja viestintäministeriöön, kun mahdollisuus tarjoutui. Tehtävä oli ammatillisesti erittäin mielenkiintoinen ja haastava. Tehtävästä sain hyvää kokemusta ja yhteyksiä, joista on jo ollut paljon hyötyä muun muassa Turun asioiden edistämisessä valtionhallinnon suuntaan.
Lokakuussa 2008 pidetyissä kunnallisvaaleissa minut valittiin kolmannelle kaudelle Turun kaupunginvaltustoon. Vaalien jälkeen käydyissä neuvotteluissa minua pyydettiin palaamaan ministeriöstä Turkuun ja uudelleen kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävään. Kovin kauan minun ei tälläkään kertaa tarvinnut miettiä ennen kuin ilmoitin olevani kiinnostunut tehtävästä. Vaikka koin valtakunnan politiikan erittäin mielenkiintoiseksi, niin jokin näissä kotikaupungin asioissa jälleen kerran veti puoleensa niin paljon, että tältä erää valtakunnan politiikka sai ammatillisessa mielessä jäädä. Poliittisessa mielessä seuraan valtakunnallisen tason asioita edelleen varsin tarkkaan ja tultuani vuonna 2009 valituksi Kuntaliiton valtuuston varapuheenjohtajaksi, olen saanut tehdä kuntapolitiikkaa myös valtakunnan tasolla.
Asumme tällä hetkellä vaimoni kanssa urheilupuiston kupeessa. Minusta on aivan upeaa, että voi samalla asua lähellä keskustaa, mutta kuitenkin varsin rauhallisessa ympäristössä hyvien kuntoliikuntapaikkojen läheisyydessä. Aika usein arki-illat ja aika ajoin myös viikonvaihteet kuluvat tavalla tai toisella luottamustehtävieni parissa. Näissä tehtävissä saan kuitenkin olla mielenkiintoisten asioiden parissa. Välillä se tarkoittaa sitä, että aikaa kotona olemiseen, muille harrastuksille ja ystäville jää vähemmän kuin haluaisi. Siksi pyrinkin viettämään mahdollisimman paljon vapaa-aikaani vaimoni ja ystäviemme kanssa.
Harrastan säännöllisen epäsäännöllisesti kuntourheilua. Kesäisin pyöräily ja talvisin hiihto ja salibandy ovat tällä hetkellä mieluisimmat lajit. Kesäisin pelaan myös silloin tällöin golfia, sekä purjehdin, veneilen ja kalastelen saaristossa. Mielelläni uppoudun myös kirjojen ja aikakauslehtien maailmaan. Joidenkin ystävieni mielestä luen aina kun saan jonkun lehden käsiini. Tosiasiassa erityisesti kirjoja lukisin enemmänkin jos siihen vain olisi aikaa. Tätä "aikaa" odotellessa keräilen hyviä kirjoja, jotka vakaasti aion joskus vielä lukea
Aleksi Randell
